Päätin minäkin nyt raapustella synnytyskertomukseni tänne, näin puoli vuotta "myöhässä".
Koko raskausaika oli todella helppo, ihan alkuviikkoina oli pientä pahoinvointia joka ilmeni lähinnä niin että saatoin oksentaa ihan yhtäkkiä ilman mitään varoitusta. Voin näin jälkeenpäin sanoa että hirveällä helteellä ei kannata oksentaa autoon helsingin keskustan ruuhkassa.....sai kyllä tokijos toisenkin tuuletella autoa sen jälkeen ;) Pahoinvoinnit onneksi menivät ohi ihan parissa viikossa ja pääsin taas nauttimaan elämästä ilman oksennusvaaraa. Loppuraskaudesta alkoivat jalat kipeytymään töissä, mutta ihmekkös tuo jos seisoo 8h työpäiviä.
Kun raskaus oli noin helppo niin synnytys jännitti todella paljon, ja olin ihan varma että se kestää suunnilleen monta päivää ja on tosi vaikea. Kuinkas kävikään. Raskauden ensimmäiset supistukset alkoivat ke-to välisenä yönä. Ikinä ei ole tehnyt niin kipeetä ja siinä sitten tulikin vietettyä yö vuoronperään asunnossa ympäri ravaillen ja kuuman suihkun alla istuen. Aamulla supistukset sitten hävisivät ja pääsin vihdoinkin peiton alle vetelemään sikeitä. Torstai päivä meni rauhallisissa merkeissä eikä supistuksista ollut tietoakaan, kunnes taas illalla kun olin menossa nukkumaan niin ne pirun supistukset palasivat. Tällä kertaa vaan tuplasti hirveämpänä kun edellisyönä. Siinä sitä sitten taas juostiin ympäri taloa ja istuskeltiin kuumassa suihkussa yön läpi. Yritin pitkittää lähtöä mahdollisimman pitkään koska en halunnut että minut käännytetään sairaalasta takasin kotiin, torstai-aamuna kuitenkin sanoin N että nyt se on sitten menoa, en pystynyt enää olemaan niiden supistusten kanssa. Soittelin ensin kätilöopistolle jonne minun oli tarkoitus mennä synnyttämään, sieltä kuitenkin sanottiin vaan että "ihan täyttä ei mahdu", siispä seuraavaksi soittoa naistenklinikalle jonne mahduttiin paremmin kun hyvin. Löydettiin perille ja saatiin huone, kätilö tutki ja totesi että olen jo 4cm auki. Pari tuntia pompin jumppapallon päällä ja vetelin ilokaasua (ja söin tupla-suklaapatukoita ja join kokista.....) kunnes sain sen, ah niin ihanan, epiduraalin. Epiduraalin jälkeen oli aika nopeesti vintti pimeenä ja seuraavan kerran heräsinkin yhden aikaan yöllä niin hirveään ponnistustarpeeseen ettei ole tosikaan. Siitä sitten taas lääkäriä paikalle, hoitohenkilökunta jo vähän varoitteli että saattaa kyllä mennä vielä hetki että yleensä kuulema ensisynnyttäjillä menee ponnistusvaiheeseen about tunti. 9min myöhemmin syntyi meidän pieni mies, tuo niin tärkeä ja rakas pieni ihminen ♥
Eli näin tiivistettynä voisin sanoa että menin sairaalaan lähinnä nukkumaan. Vähän harmittaa että olin synnytyksen jälkeen niin kovissa lääkehöyryissä (pää meni ihan sekasin ilokaasusta, ja epiduraalia lisättiin N mukaan 4 kertaa) etten oikein tajunnut mistään mitään enkä osannut Eliastakaan oikein mitenkään hoitaa. En kuitenkaan pidä itseäni mitenkään huonona äitinä sen perusteella että otin kaikki mahdolliset kivunlievittäjät mitä minulle tarjottiin, päinvastoin jaksoinpahan hyvin sitten keskittyä pieneen ihmeeseemme hyvin seuraavan päivän ajan kun olin ennen synnytystä ja sen jälkeen levännyt oikein kunnolla :) Synnytyksestä jäi kaikenkaikkiaan todella positiivinen fiilis ja sainkin hieman kummaksuvia katseita kun hoitohenkilökunnan varmistellessa että eikai minulle jäänyt mitään traumoja, tokasin vaan iloisesti että ei jäänyt, voisin vaikka heti mennä uudestaan synnyttämään!
Mutta kuten sanottu, meidän kohdalla synnytys ei ollut ihanan kamala niin kun suurimmalla osalla tuntuu olevan, vaan meidän kohdalla se oli kamalan ihana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti